lauantai 19. toukokuuta 2012

Kuvia

Satu olikin edelliseen kirjoitukseen kommentoinut kuvista ja nyt niitä sitten tulee :D. Niin ja tosiaan viime maanantain mölli ageissa mistä jo kirjottelin niin tuli voitto.
Keskiviikkona oli valmennuksen taitojen kartoitustilaisuus. Mää pääsin sinne vähä myöhässä, kun oli aamuvuoro ja sitten pikkasen näitä pakollisia koti hommia. Rata oli tosi vaikee, mutta ihan mielenkiintoinen. Ulkona oli tosi kuuma, mikä passan mulle, koska Luca oli hieman väsähtänyt jo alku lämppärin jälkeen =). Aluksi kahden esteen jälkeen oli A, mutta sille en ohjannut oikeen tarkasti, niin L roikas kontaktit. Otin sen sitten uudestaan, ja voi mitkä kontaktit! Putkella onnistuin hyvin, L taisi olla kahden muun koiran lisäksi ainoa, joka kääntyi oikeean suuntaan ekalla kerralla, puomilla taas hyvät kontaktit, kepeille tosi vaikee kulma, mutta otin hieman pakkia että sain suoran linjan niille, kerrankin nämäkin meni hyvin, eli ei siis yrittänytkään toiseen väliin. Sitten tuli takaakierto, välistä veto ja työntä hässäkkä. Se meni ihan ok, hieman tekellellen, sain kuitenkin jotenkin sen läpi, sylkkärillä kääntö ja ohjasin Lucaa takaa pari estettä, sitten oli mutka putki, rengas, muuri ja mutka putki. Näissä ei mitään ongelmaa ja tosi hyvin L haki putken ja mulla oli hyvin aikaa vikan putken jälkeen persjätöllä vaihtaa puolta, pari hyppyä ja sitten keinu ja TAAS mahtavat kontaktit, sit vielä putki ja hyppy. Olin tosi tyytyväinen, koska jännitin ihan hirveesti etukäteen tätä tilaisuutta. Sitten valmentaja vielä halus että otan sen takaakierto välistä veto ja työntö hässäkän uudestaan. No sitten tapahtu se mitä oon harmitellu ja miettiny siitä asti. Takaa kierrolla hypätessä L rupes huutaan ja kiljuun ja laskeutui kolmelle jalalla. Ja piti vaan huutaen jalkaa ilmassa. No jalassa ei näkyny mitään ja muutaman kerran ontu ja kuitenkin sen jälkeen rupes käveleen/juokseen ihan normaalisti. Epäiltiin, että ois osunu jalka siivekkeen metalliseen terävään kannatin pidikkeeseen. No mutta sen jälkeen tämä meidän drama queen ei ruennut enään mua kohti tai takaa kierrolla hyppäämään..... Huoh! Mutta muutama päivä ollaan tässä levätty. Ja aattelin huomenna tai maanantaina käydä kokeileen että mitäs herra tuumaa.
Eeka on käyny kovasti pyöräileen Jonin kanssa, mää en sen kanssa vielä hirviä tielle, koska meno on aika hurjaa... :D
Viime vkl käytiin Jonin kanssa helsingissä pienellä lomalla. Käytiin katsomassa MM-lätkää. Vaan olihan siellä kova meininki ja mahtava tunnelma. Mieli tekee uudestaan, ehkäpä ensi vuonna uudestaan =)
Ja sitten niitä kuvia.

Eeva ja pipi jalka

Eeva ja yö kyläläinen Kiia

<3

Eekakin joskus harrastelee agia =)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti